It has been an extremely hard year for me, I just need to admit it for myself, and for you my readers. Last winter I was convinced that it will get easier, as long as I keep pushing trough this bullshit. I have always tried to keep my mind positive, and never wanted to show anyone my weak side... But it's not easy to keep up the good vibes, when you realize that your life has fallen apart forever. And I can tell you that it do not help to think it could be worse. Of course I'm grateful for this life, I just have to learn to live it again. That's the hardest part, to figure that out. In fact, I love life so much it hurts. And it hurts because there are too many wonderful things that I can't do anymore. I just want to be that cherful active person I used to be. I hate to be anxious, sad and under pressure most of the time. I'm not gonna lie to you about my life in that wheelchair. I'm gonna tell you the real truth. Most of the time it's shit,shit,shit,shit...

Viime sunnuntai oli aivan erityinen ja merkityksellinen päivä, sillä sai juhlistaa isänpäivää!  Tänä vuonna vietettiin yhteistä aikaa paikalle päässeiden perheenjäsenten kanssa, käymällä leffassa! Katsottiin uusin Bond-Spectre, ja tykättiin kaikki tosi paljon. Leffa oli huikean näyttävä ja tarjosi tarpeeksi actioniä, niin että isosiskonikin pysyi hereillä! Joten ilta oli tosi onnistunut. Miksi isänpäivän vietto sitten oli tänä vuonna niin tärkeä?   Tietenkin siksi että viime vuonna vietimme sitä Töölön sairaalan osasto kakkosella. Samalla juhlistimme mun poispääsyä teho-osastolta. Mun mielestä oli niin epäreilua että faija joutui viettämään isänpäivää siellä, sairaalassa.   Mutta se oli siellä mua varten, mun tukena, joka päivä. Melkein 2 kk, ajatelkaa! Tietenkin äiti oli myös aina kun pääsi, mutta jossain kohtaa sen oli pakko yrittää käydä töissäkin. Se oli tietty täysin ymmärrettävää.   Nämä kaksi upeaa ihmistä on aina valmiina edelleen aina kun heitä tarvits...

It ain't no mystery I'm all I have left I'm pushing back and running you over I've been thrown down run around Beaten 'til I hit the ground Telling you right now that it's over There's no room for mistakes All the parts are in place Say what you will but say it to my face Better back the fuck up Better shut the fuck up I'll do what I want and I'll never give up I won't be broken I won't be tortured I won't be beaten down I have the answer I take the pressure I turn it all around Lift me up above this The flames and the ashes Lift me up and help me to fly away Lift me up above this The broken the empty Lift me up and help me to fly away Lift me up I'm gonna change history Enlighten the world Teach them how to see through my eyes I'm gonna lash back check that Fatal as a heart attack Stomp out all the ugliest lies You can't convince me to change We ain't on the same page I've had my fill now there's nothing but rag...

Edellisestä kirjoituksesta onkin hetki vierähtänyt! Syy siihen on varmasti lähinnä se että mun ajatukset on lennelleet niin moneen suuntaan, etten ole saanut niistä oikein kiinni. Kun sitä punaista lankaa ei vaan löydy, ja lankakerä on tuhannen solmussa, on turha yrittää väkisin siitä vetää.    Vuosi on kulunut onnettomuudesta, ja se tietenkin herättää paljon erilaisia ajatuksia. Vaikka kuinka haluan tuntea kiitollisuutta siitä että saan edelleen jatkaa matkaani tässä elämässä, vaikka hengenlähtö olisi voinut olla todella lähellä, laukkailee ajatukset synkempiinkin suuntiin. Miten jatkaa eteenpäin  kun kaipuu entiseen kasvaa ihan tolkuttoman suureksi, ja mielen valtaa suunnaton haikeus. Sitä miettii kaikkea sitä mitä ei voi saada tai saavuttaa, vaikka pitäisi ajatella niitä asioita jotka on edelleen mahdollisia. Loppupeleissä kaikki on vaan itsestä kiinni, vaikka fyysisiä rajoitteita onkin paljon.    Enää en voi tehdä kovaa jalkatreeniä ja tuntea sitä adrenali...

Viikonloppuna oli GP-finaalit Laaksolla, ja kyllä oli niin siistiä seurata esteratsastusta taas kentän laidalla! Mä niin rakastan sitä lajia, ei siitä vaan yli pääse. Taisi olla kolmannet Laakson kisat mulle katsomon puolelta tänä kesänä. Meinaan vielä käydä syksyllä katsomassa kisaratoja, ja elää sitä kisafiilistä ratsastajien kautta. Kyllähän se välillä pistää ketuttamaan, kun ironista kyllä olin juuri pari päivää ennen vammautumistani tehnyt diiliä uudesta kisakaverista, muutenkin käynyt ympäri Suomea kokeilemassa hevosia pitkin kesää... Ja uuden kilpakumppanin kanssa oli jo suunnitelmia.    Talveksi vaihdan sitten sisään jääkiekko-katsomon puolelle :D ihan siitä syystä, että mua hirvittää miten pärjään pidempiä aikoja ulkona talvella, kun mulla ei ole ala-rajoissa tuntoa... Se tästä nyt vielä puuttuis, että palelluttaisin jalkani.     Mutta vielä kerran, kyllä on ollut kiva taas pyöriä hevosten parissa, ja syksyksi on suunnitteilla lisää kentän laidalla h...

Tässä alkaa pikkuhiljaa oppimaan että mikään ei oikein mene suunnitellusti, ja jos käy niinkin hyvin että menee, tuntuu se pieneltä ihmeeltä. Kaks askelta kun harppaat eteenpäin, niin ainakin  yhden liut takaisinpäin samantien. Hetken kun jostakin saa nauttia, niin sitten seuraavaksi tapahtuu jotain ikävää.       10 kuukautta on kulunut omilla ehdoillani, step by step, day by day, ja haluaisin jo muutakin ajateltavaa kuin sen että miten se oma keho tänään taas reagoi. Näin se vaan menee, ja kehoa on kuunneltava.        Tein kuitenkin päätöksen että haluan jo muutakin, ja olen ottanut ensiaskeleet kohti työelämää, hyvin pienimuotoisesti, mutta kuitenkin! Elämä ei koskaan tule olemaan sellaista kuin se oli, ja rehellisesti sanottuna olen menettänyt hemmetin paljon, mutta nyt mennään eteenpäin näillä jäljellä olevilla eväillä.       Tulevaisuutta on vaikea suunnitella, kun kaikki tuntuu niin epävarmalta, mitään ei voi ottaa its...

Ennen mun vammautumista en ollut ikinä käynyt fysioterapeutilla, tosin ihan syystäkin, kun mitään pahempaa ei aiemmin ollut tapahtunut. Ensimmäisen kerran tapasin fysioterapeutin Personal trainer-koulutuksen aikana, kun meitä koulutettiin toiminnallisen anatomian saloihin. Oli muuten älyttömän antoisa jakso, ja huippu kouluttaja.   Nykyään fysioterapia on yksi mulle tärkeimmistä asioista tällä hetkellä. Mulla on ollut jo monta fyssaria näiden 8 kk:n aikana, ja ensimmäiset treenit tehtiin jo teho-osastolla. Fysioterapeutti on mulle kuin Personal trainer, kuntoutuksen moniammattilainen, tsemppari ja sparraaja sopivassa suhteessa.   Mun ympärillä on viime aikoina pyörinyt oikein tehotiimi, johon kuuluu fyssarin lisäksi toimintaterapeutti, lääkäri, kirurgi + eri avustajat. Ilman heitä en olisi toiminnallisesti siinä kunnossa missä nyt olen. Fyssarin kanssa treenataan toimivia lihaksia ja pidetään huolta nivelten liikkuvuuksista. Mun fyssari myös hieroo mut kuntoon, kun oon ...

Kesä tuli, kesä meni... Tätä kirjoittaessani vettä tulee kuin Esterin äässistä, kauniisti sanottuna. Niistä muutamista hellepäivistä mitä on ollut, oon nauttinut täysillä, ja toivonkin että lämmintä riittäisi vielä loppukesälle. Kuitenkin, käsileikkauksesta alkaa olla jo kuukausi, ja kädet palautuu hyvää vauhtia. Kuntoutus jatkui heti, ja olin n. 3 vkoa Synapsiassa toipumassa sekä henkisesti että fyysisesti. Oli kiva päästä siellä joka päivä toimintaterapiaan, fysioterapiaan ja kippiin seisoskelemaan. Pääsin käymään jopa Tuska-festareilla, kun olin jo sen verran hyvässä kunnossa leikkauksen jälkeen. Kiitos järjestäjille, jotka olivat huomioineet pyörätuolilla liikkujat omalla katsomolla, josta näkyi tosi hyvin! Asumisen suhteen en jäänyt tuleen makaamaan. Kuntoutusjakson aikana löysin uuden asunnon ja muutin siihen melkein heti! Tähän mennessä oon viihtynyt hyvin, ja avustajat on mukavia. Tätä 45,5 neliöistä yksiötä onkin kiva sisustella ja kalustaa loft-henkiseksi. Ja ei tarvitse ...

Kuluneen viikon oon pyrkinyt hyödyntämään ainakin satakymmenen prosenttisesti! Keskiviikkona olis edessä se käsien hermosiirreleikkaus, ja kolme viikkoa kädet kipsissä.    Viikkoon on mahtunut 2 fysioterapia-käyntiä, 1 pvä sairaalassa nielun tähystyksessä ja TT-kuvauksissa, loput ajasta oonkin ollut viihteellä!     Tiistaina vietettiin isä-tytär laatuaikaa, käytiin leffassa katsomassa vihdoinkin Fast and Furious 7! Diggaillaan molemmat räjähtävästä toiminnasta ja tehokkaista autoista, joten meillä oli tosi kivaa. Keskiviikkona olikin sitten vuorossa Tavastian keikka, ja Tuska pre party, jossa soitti Lost Society ja Battle Beast. Keikkaa fiilistelin broidin kanssa. Vihdoinkin päästiin yhdessä viihteelle, oltiinkin jo koko kevät sitä suunniteltu.      Perjantaina hemmottelin itseäni ja kävin kosmetologilla. Illalla äiti tuli kylään <3 ei oltukaan nähty yli viikkoon... Oon kyllä niin onnekas kun on niin ihana ja rakastava perhe! Ei oo mitään mitä e...

Huono onni jaksaa nyt sitten koetella ihan urakalla... Ison leikkauksen jälkeen on ollut verenmyrkytystä ja tulehdusta niskan alueella. Oon ollut antibiootti-kuurilla pääsiäisestä lähtien edellisen tulehduksen johdosta, ja viime viikolla oli taas magneettikuvaus. Eilen kävin lääkärin vastaanotolla, ja kuulemma kuvissa näkyy joku uusi infektio-alue kaularangan nikamissa (c6-c7). Mun ranka ei näköjään tykkää hirveesti titaanilevystä, joka on vierasesineenä kaularangassa. Kirurgien mukaan levyn voisi poistaakin, kun nikamavälit on luutuneet, jotta tulehduksen saisi kuriin,  mutta sitä ei nyt ainakaan toistaiseksi tehdä.    Titaanin poistaminen ei mua kauheasti houkuttele, kun juuri edellinen leikkausarpi alkaa näyttää hyvältä... Ja leikkaus sillä alueella olisi kuitenkin taas aika isokin. Nyt mua kuitenkin on valmisteltu käsien hermosiirre-leikkaukseen, joka tapahtuisi 17.6. Se tarkoittaa siis sitä, että sormiin tehdään ojennusta/koukistusta siirtämällä hermoja sinne mun v...

Kohta se on... Nimittäin kesäkuu! Mihin tää aika on mennyt? Aika tuntuu kulkevan jotenkin erilailla kuin ennen. Viime syksynä aika tuntui pysähtyvän, sinä päivänä, 6.10. Alkoi pitkä harmaa ajanjakso, josta tuli mun elämän suurin kamppailu. Joulut, pääsiäiset ja muut pyhät vaan lipui ohi, ja tuntuu ihan hullulta, että pian ollaan jo juhannuksessa.    Kaikesta huolimatta, asiat on nyt aika hyvin, ja alkaa tuntua että kyllä se elämä tästä vielä jatkuu. Vaikka tuntuukin että oon sopeutunut tilanteeseen ihan hyvin, niin onhan tässä omat haasteensa. Kevät on vielä siitä haasteellinen vuodenaika, että aiemmin se tarkoitti kisakauden alkamista. Kalenteri oli jo täynnä kisapäiviä ja alkavan kauden tavoitteet oli asetettu. Valmentaja kävi kerran viikossa, ja loput treenit suunnittelin itse. Ratsastuksen ohella oli myös tavoitteellista treeniä salilla, ja kevättä kohden lisäsin myös juoksulenkkejä. Voi että miten paljon kaipaankin juoksulenkkejä! Ulkoillessa kun lenkkeilijöitä tulee vas...

Kirjoitan blogissani vähän milloin mistäkin mulle tärkeistä asioista, ja nyt meinaan taas tarttua yhteen mua kiinnostavaan aiheeseen...   Nimittäin, kaikki on yleensä melkein liian hyvin, emmekä arvosta tarpeeksi elämän perusasioita! Terveys, onnellisuus, haaveiden toteutuminen ja se että kaikki järjestyy jotenkin, otetaan itsestäänselvyytenä. Mutta mitä jos hitto vie ei järjestykään, joka päivä on selviytymistä ja sopeutumista, eikä asiaan voi vaikuttaa.   Elämä voi muuttua silmän räpäyksessä, niin kuin esim itsellenikin kävi. Kaikki oli kunnossa, mutta kuitenkin se satula liukui hevosen kyljelle (vaikka oli kiristetty), ja tottakai mun piti pirullisesti lentää takaperin niskoilleni maneesin seinän terävään reunaan. Seuraavana hetkenä makasin maassa halvaantuneena ilman että kädet tai jalat liikkui, ja toivoin vaan että hermostunut hevonen talloisi mua... Tietty olin yksin, enkä edes voinut soittaa apua, eikä kukaan kuullut avun huutojani. Niskassa vähän tuntui, mutta tässä...

Nyt loppu lomailu ja aletaan treenaan! Viikko vierähti himassa fysioterapiaan pääsyä odotellessa, ja tällä viikolla päästiin taas vauhtiin, kun avoterapiat alkoi. Kolme kertaa viikossa käyn taas Synapsiassa, jossa olen ollut aiemmin 5 kuukautta laitoskuntoutus-jaksolla.   Ehdotin mun uudelle fyssarille tänään salitreenejä, ja sinnehän me myös mentiin. Aiemmin oon tehnyt treeniä vaan yhdessä laitteessa ja käsipainoilla, tänään otettiin kolme uutta liikettä/laitetta mukaan, siistiä!! Tehtiin olkapäitä, lapoja, vähän selkää... On se hienoa että ilman käsien puristusvoima ja sormitoimintaakin voi treenata! Tuli hyvä lihastasapaino-harjoittelu myös samalla, ja muuten teen lähinnä  kestävyyspituisia sarjoja, mikä edesauttaa pyörätuolilla kelaamista. Vasemman käden kanssa varsinkin fyssari avustaa, jotta saisin tehtyä koko liikeradan. Oikea puoli taas on paljon vahvempi, mutta kompensoin liikaa hauiksella.   Lopuksi pääsin taas kippiin harjoittelemaan seisomista, mikä on mulle...

Ajattelin tässä jutussa käydä vähän läpi mikä on auttanut mua pysymään järjissäni tän koko prosessin aikana. Tietenkin perhe, ystävät ja läheiset on olleet mulle se suurin tuki ja turva, mutta toinen iso juttu mulle on nyt ja aina, musa! Muistan miten iso juttu se oli, kun faija osti mulle heti teho-osastolle radion, ja eka biisi jonka radio rockilta kuulin oli In Flamesin "through oblivion". Sen jälkeen itkin aina kun se biisi tuli radiosta, kun sen tuoma tunne oli niin älyttömän voimakas... Muita tärkeitä bändejä on koko ajan olleet myös esim. Slipknot ja Children of Bodom .   Myös keikoilla on jo tullut käytyä. Slipknotin helmikuista Jäähalli-keikkaa en olisi jättänyt väliin mistään hinnasta, ja olin nähnyt bändin jo kaksi kertaa aiemminkin. Myös Raskasta joulua-kiertueen Helsingin keikka tuli nähtyä, vaikka olin vasta muutaman viikon ennen sitä päässyt pois sairaalasta.  Oli aivan mahtava fiilis kun käsien kuntoutus eteni, ja yhtäkkiä pystyin käyttämään kännykkää ja...

Vajaa viikko kulunut siitä kun muutin tähän uuteen kämppään, ja tähän mennessä itä-Helsinki on yllättänyt positiivisesti :p tuntuu hyvältä kun on taas koti, viimeiset 7kk:ta kun meni sairaaloissa ja kuntoutuksessa. Elämässä alkaa taas olla järkeä, ja odotan kovasti kesää ja sen mukana tulevia tapahtumia. Viimeiset puoli vuotta on ollut mulle yhtä pitkää syksyä, terveyden kanssa kamppailua, vaikka suurta edistymistäkin on tapahtunut. Olen kuitenkin ollut onnekas, kun mun ympärillä on koko ajan ollut ihan mahtavia ihmisiä tukena ja turvana <3  Helatorstai on aiemmin niin monena vuotena merkinnyt kisapäivää hevosten parissa... Tänä vuonna olen penkkiurheilijan roolissa ja seuraan MM-lätkää... Noh, koetan olla katkeroitumatta liikaa, ja nautin nyt elämästä vähän eri tavalla. 'Cause  remember, it could always be worse.

Mun eka postaus! Nyt mustakin tuli bloggaaja. Vierastan kyllä tuota "bloggaaja" sanaa, kuvailisin ehkä tätä enemmänkin brain stormaukseksi. En aio postata itsestäni jatkuvasti selfieitä huulet mutrulla, esitellä ruoka-annoksia,tai puhua muodista. Not my cup of Tea. Aion itsekkäästi kirjoittaa suoraan ja jakaa tarinaani, enkä aio miellyttää ketään. Enjoy it or hate, I don't care.