Siirry pääsisältöön

Fysioterapian tärkeys

Ennen mun vammautumista en ollut ikinä käynyt fysioterapeutilla, tosin ihan syystäkin, kun mitään pahempaa ei aiemmin ollut tapahtunut. Ensimmäisen kerran tapasin fysioterapeutin Personal trainer-koulutuksen aikana, kun meitä koulutettiin toiminnallisen anatomian saloihin. Oli muuten älyttömän antoisa jakso, ja huippu kouluttaja.
  Nykyään fysioterapia on yksi mulle tärkeimmistä asioista tällä hetkellä. Mulla on ollut jo monta fyssaria näiden 8 kk:n aikana, ja ensimmäiset treenit tehtiin jo teho-osastolla. Fysioterapeutti on mulle kuin Personal trainer, kuntoutuksen moniammattilainen, tsemppari ja sparraaja sopivassa suhteessa.
  Mun ympärillä on viime aikoina pyörinyt oikein tehotiimi, johon kuuluu fyssarin lisäksi toimintaterapeutti, lääkäri, kirurgi + eri avustajat. Ilman heitä en olisi toiminnallisesti siinä kunnossa missä nyt olen. Fyssarin kanssa treenataan toimivia lihaksia ja pidetään huolta nivelten liikkuvuuksista. Mun fyssari myös hieroo mut kuntoon, kun oon jumissa, eli usein! :D kun kropasta toimii vain osa ylävartalon lihaksista, eikä keskivartalon tukilihakset toimi, on esim. niska-hartiaseutu aika kovalla koetuksella päivittäin.
  Ensi viikolla kokeillaan myös akupunktiota, saa nähdä miten vaikuttaa! Siitäkin on vain hevosten kohdalla kokemusta, kun Hevoshieroja on käsitellyt neuloilla hevosiani lihasten jumiutuessa hyppäämisestä. Ennen mun tärkeimpään tiimiin kuuluikin Kengittäjä, eläinlääkäri, valmentajat ja hevoshieroja. Nykyään tiimini on vähän erinäköinen. Onhan tää aika erilaista elämää, kun ei tarvitse etsiä irronneita hevosenkenkiä kentänpohjalta tai hehtaariin kokoiselta laitumelta... Ei se helpompaakan ole, mutta erilaista, hyvin erilaista. Turha sitä on enempää surkutella, näillä "työkaluilla" mennään, mitä pakista vielä löytyy, ja sen vaan täytyy nyt riittää. Ja mähän pärjään, sillä mulla on hyvä tiimi, jota täydentää vielä mun ihanat ystävät ja perhe.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Asumispalveluyksiköt vs. oma Avustajarinki!

  Miksi muutin pois asumispalveluyksiköstä? Tässä tulee mun tarina lyhyesti . Vammauduin lokakuussa 2014 lentäessäni hevosen selästä suoraan niskoilleni maneesin seinän reunaan, jolloin neliraajahalvaannuin heti sillä sekunnilla kun C-5 nikama pamahti rikki ja pirstaloitui selkäytimeen. Olin ensin reilun kuukauden teho-osastolla Töölön sairaalassa, ihan mahtavien tehohoitajien käsissä ja mua kuntoutettiin jo siinä vaiheessa eri tavoin siihen, että pystyisin irtautumaan hengityskoneesta. Omat keuhkot alkoivat jo toimia sen verran että pystyin siirtymään muuhun kuntouttavaan osastohoitoon, ensin Töölössä ja sitten sieltä Synapsiaan selkäydinvammaosastolle, jossa asuin melkein kokonaiset puoli vuotta. Yhteensä sairaala-, ja laitoskuntoutuksessa asumista kertyi noin kahdeksan kuukautta, joka on aika pitkä aika pois "kotioloista". Jäin vammautumisen jälkeen ihan "tyhjän päälle" asumisen suhteen, enkä todellakaan tiennyt miten tulisin pärjäämään missään. Minulle ja läheis...

Arvostan!

Kirjoitan blogissani vähän milloin mistäkin mulle tärkeistä asioista, ja nyt meinaan taas tarttua yhteen mua kiinnostavaan aiheeseen...   Nimittäin, kaikki on yleensä melkein liian hyvin, emmekä arvosta tarpeeksi elämän perusasioita! Terveys, onnellisuus, haaveiden toteutuminen ja se että kaikki järjestyy jotenkin, otetaan itsestäänselvyytenä. Mutta mitä jos hitto vie ei järjestykään, joka päivä on selviytymistä ja sopeutumista, eikä asiaan voi vaikuttaa.   Elämä voi muuttua silmän räpäyksessä, niin kuin esim itsellenikin kävi. Kaikki oli kunnossa, mutta kuitenkin se satula liukui hevosen kyljelle (vaikka oli kiristetty), ja tottakai mun piti pirullisesti lentää takaperin niskoilleni maneesin seinän terävään reunaan. Seuraavana hetkenä makasin maassa halvaantuneena ilman että kädet tai jalat liikkui, ja toivoin vaan että hermostunut hevonen talloisi mua... Tietty olin yksin, enkä edes voinut soittaa apua, eikä kukaan kuullut avun huutojani. Niskassa vähän tuntui, mutta tässä...

Rakkaudesta lajiin, ja muita pettymyksiä

Viikonloppuna oli GP-finaalit Laaksolla, ja kyllä oli niin siistiä seurata esteratsastusta taas kentän laidalla! Mä niin rakastan sitä lajia, ei siitä vaan yli pääse. Taisi olla kolmannet Laakson kisat mulle katsomon puolelta tänä kesänä. Meinaan vielä käydä syksyllä katsomassa kisaratoja, ja elää sitä kisafiilistä ratsastajien kautta. Kyllähän se välillä pistää ketuttamaan, kun ironista kyllä olin juuri pari päivää ennen vammautumistani tehnyt diiliä uudesta kisakaverista, muutenkin käynyt ympäri Suomea kokeilemassa hevosia pitkin kesää... Ja uuden kilpakumppanin kanssa oli jo suunnitelmia.    Talveksi vaihdan sitten sisään jääkiekko-katsomon puolelle :D ihan siitä syystä, että mua hirvittää miten pärjään pidempiä aikoja ulkona talvella, kun mulla ei ole ala-rajoissa tuntoa... Se tästä nyt vielä puuttuis, että palelluttaisin jalkani.     Mutta vielä kerran, kyllä on ollut kiva taas pyöriä hevosten parissa, ja syksyksi on suunnitteilla lisää kentän laidalla h...