Miksi muutin pois asumispalveluyksiköstä? Tässä tulee mun tarina lyhyesti.
Vammauduin lokakuussa 2014 lentäessäni hevosen selästä suoraan niskoilleni maneesin seinän reunaan, jolloin neliraajahalvaannuin heti sillä sekunnilla kun C-5 nikama pamahti rikki ja pirstaloitui selkäytimeen.
Olin ensin reilun kuukauden teho-osastolla Töölön sairaalassa, ihan mahtavien tehohoitajien käsissä ja mua kuntoutettiin jo siinä vaiheessa eri tavoin siihen, että pystyisin irtautumaan hengityskoneesta. Omat keuhkot alkoivat jo toimia sen verran että pystyin siirtymään muuhun kuntouttavaan osastohoitoon, ensin Töölössä ja sitten sieltä Synapsiaan selkäydinvammaosastolle, jossa asuin melkein kokonaiset puoli vuotta.
Yhteensä sairaala-, ja laitoskuntoutuksessa asumista kertyi noin kahdeksan kuukautta, joka on aika pitkä aika pois "kotioloista". Jäin vammautumisen jälkeen ihan "tyhjän päälle" asumisen suhteen, enkä todellakaan tiennyt miten tulisin pärjäämään missään. Minulle ja läheisilleni suositeltiin Validian asumispalveluyksiköitä, jotka tulivatkin sitten aika tutuiksi seuraavan viiden vuoden aikana.
Ensimmäisessä itäisen Helsingin asumispalveluyksikössä ehdin asua kuukauden päivät, kun heitteillejättöilmoituksia kertyi enemmän kuin laki sallii ja Valvira ja muut sosiaaliviranomaiset tarvittiin paikalle. Muuttokuorma vei kamppeeni seuraavaan asumispalveluyksikköön sillä aikaa kun vietin juhannuksen 2015 sairaalassa toipuen molempiin käsiin tehdystä hermosiirreleikkauksesta.
Kyseisessä asumispalveluyksikössä asuinkin sitten koronavuoteen 2020 saakka, jolloin muuttovalmisteluja oli tehty sosiaaliviranomaisten kanssa etänä noin kolmen kuukauden ajan.
Koronavuosi asumispalveluyksikössä oli viimeinen niitti vyöhön (siitä en nyt kirjoita tällä kertaa enempää), koska vammaisten oikeuksia poljettiin niin rajusti maahan että oli pakko ottaa hatkat siitä maailmasta ja ottaa selvää, mitä muuta elämä voisi mulle tarjota. Kynnys muuttaa "omilleen" tällaisessa elämäntilanteessa on tietysti suuri, mutta elämä on päätösten tekemistä, eikä kukaan muu tule niitä tekemään mun puolesta. Muutto oli jo ajatuksena "hyppy tuntemattomaan", mutta päätös oli oikea, vaikka se vaatikin sinnikkyyttä ja ennen kaikkea päättäväisyyttä! Onneksi olen myös erittäin itsepäinen, joten kun mä päätän jotain, pidän siitä myös "kynsin, hampain" kiinni, oli kyse sitten mistä tahansa. 😅
Asumispalveluyksikössä asumisen huonot puolet:
- Vaihtuvat avustajat/hoitajat! Ei voi käytännössä koskaan tietää kuka/ketkä ovesta tulee sisään ja millä pätevyydellä/osaamistaidolla.
- Täällä pk-seudulla on todella pienet asunnot ja aika puutteelliset muut kodin fasiliteetit, varsinkin ihmiselle jolla paljon isoja apuvälineitä. Toivottavasti tähän tulee joskus jotain muutosta, koska en ymmärrä vieläkään miksi vammaisille tarjotaan koirankopin kokoisia yksiöitä? 🤔
- Noudatat asumispalveluyksikön omia sääntöjä ja sovit päiväjärjestyksestä avustajien/hoitajien kanssa. Eli oma "päätösvalta" on, mutta periaatteessa taas ei ole.
Plussat:
+ Henkilökunta on paikalla 24/7 ja avustaminen tapahtuu kiireellisyys järjestyksessä. Eli käytännössä kun soittaa kutsujärjestelmän kautta apuja, niin jää jonoon ja toivoo parasta. 😂 Tietenkin myös sillä oletuksella että joku ylipäänsä vastaa puhelimeen/kutsusoittoon, koska kaikki on koettu... 🥲
Jälkikäteen ajateltuna, mikä tässä edes olikaan se hyvä puoli? Niin siis se, että jonkun pitäisi siis olla aina paikalla 24/7!
OMA Henkilökohtaisen avun rinki! Plussat:
+ Päätän itse millä paikkakunnalla haluan asua ja millaisessa asunnossa.
+ Rekrytoin itse omat avustajani ja päätän siis itse, kenet omaan kotiini päästän.
+ Puutun epäkohtiin matalalla kynnyksellä, koska kaikki päätösvalta on mulla itselläni.
+ Hyvällä henkilökohtaisen avun tiimillä hommat luistaa jouhevasti päivittäisessä arkielämässä.
+ Hyvässä lykyssä uusia avustajia ei tarvitse koko ajan olla perehdyttämässä, kun asiat hoidetaan niin, että "vanhat" avustajat viihtyvät työssään.
Oman elämän "vammaislaivan kapteenina" olemisen haastavat puolet:
- Sosiaalitoimen kanssa asiointi! Mutta kun varaa yhteen asiaan aikaa noin puolesta vuodesta vuoteen, niin yleensä asiat saadaan vietyä maaliin, niin että voi taas vapaasti keskittyä seuraavan kaaoksen selvittämiseen! 😆
- Yllättävät tilanteet! Pitää olla henkisesti valmistautunut siihen, että työnantajan roolissa voi tulla eteen kaikenlaisia jänniä ja vähemmän jännittäviä asioita, joita pitää olla aina valmis hoitamaan, vuorokauden ajasta riippumatta.
Mutta... Olen tässä nyt yhdeksän vammaisvuoden aikana tavannut paljon mahtavia ihmisiä, avustajia ja hoitajia jotka ovat auttaneet mua elämässä eteenpäin (KIITOS 🖤), joten tietenkin matkan varrelle mahtuu myös niitä huonoja kohtaamisia ja kokemuksia... Sehän on selvä.
Mutta onneksi uskalsin hypätä kohti ääretöntä ja sen yli (tai siltä se ainakin silloin muutama vuosi sitten tuntui), koska kyllä oma koti on paras silloin, kun itse saa kokonaan päättää millainen sen oman kotikolosen kuuluu olla ja ainakin juuri tällä hetkellä asiat on sen suhteen kerrankin luokkaa "just, eikä melkein". 💖🏠
Kommentit
Lähetä kommentti