Siirry pääsisältöön

Are you dead yet?

 I'm still alive and wondering about life! 9 years have gone by so fast and it's time to reflect back on what's been happening lately.

In 9 years I have moved four times and I'm currently living by myself in a very nice two bedroom apartment, with open concept kitchen (yes, very trendy indeed😂), large balcony and of course a SAUNA🩶. This is something I could not have in Helsinki during the five years I lived there, so this is definitely an upgrade! Outside, just around the corner, I have access to shops and a park, which is a big plus when moving around in a wheelchair. In Helsinki I lived beside the metrostation and there were not much of anything green around ( if you don't count the green smoke from my pot-smoking neighbours...😅) Good times, good times...

So after that, during the worst Covid-19 pandemic in 2020 I moved to Nummela, Vihti and lived there for about 2,5 years with my boyfriend, until we "crashed and burned" really badly... I decided to move away very quickly and it was the best thing to do! Afterwards, I don't regret anything, because life is about making bold decisions, like playing poker, it's all in,  or all out! No "in-betweens", because that's when it usually goes wrong and people get miserable. Sometimes I wonder where in the world I would be in a different life, without this f@#€ing wheelchair and my disability... But then it hits me, that this is always better than being six feet underground. I'm just maybe a bit afraid of living my life like I'm dead, not accomplishing anything anymore. Is that even a real fear? I'm not sure, but I think it is for me.

Maybe someone is wondering how I have organized my life, so it's possible to live like this? Because of my disability I need a lot of help during the day and night time. Because of a quite good social security system here in Finland, I'm able to be an employer of my own staff (and I have around 9 workers at the moment). It's all about finding the right people for me, and create a good and strong team. It's important that everybody who works here, wants to be here for the right reason and we get along well. Right now I'm quite grateful and happy with everybody I have around, and I also like to be a good boss (Like Michael Scott in TV-show "The Office"😂).

So answering the question "Are you dead yet?"; not even close yet!🖤




Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Asumispalveluyksiköt vs. oma Avustajarinki!

  Miksi muutin pois asumispalveluyksiköstä? Tässä tulee mun tarina lyhyesti . Vammauduin lokakuussa 2014 lentäessäni hevosen selästä suoraan niskoilleni maneesin seinän reunaan, jolloin neliraajahalvaannuin heti sillä sekunnilla kun C-5 nikama pamahti rikki ja pirstaloitui selkäytimeen. Olin ensin reilun kuukauden teho-osastolla Töölön sairaalassa, ihan mahtavien tehohoitajien käsissä ja mua kuntoutettiin jo siinä vaiheessa eri tavoin siihen, että pystyisin irtautumaan hengityskoneesta. Omat keuhkot alkoivat jo toimia sen verran että pystyin siirtymään muuhun kuntouttavaan osastohoitoon, ensin Töölössä ja sitten sieltä Synapsiaan selkäydinvammaosastolle, jossa asuin melkein kokonaiset puoli vuotta. Yhteensä sairaala-, ja laitoskuntoutuksessa asumista kertyi noin kahdeksan kuukautta, joka on aika pitkä aika pois "kotioloista". Jäin vammautumisen jälkeen ihan "tyhjän päälle" asumisen suhteen, enkä todellakaan tiennyt miten tulisin pärjäämään missään. Minulle ja läheis...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Arvostan!

Kirjoitan blogissani vähän milloin mistäkin mulle tärkeistä asioista, ja nyt meinaan taas tarttua yhteen mua kiinnostavaan aiheeseen...   Nimittäin, kaikki on yleensä melkein liian hyvin, emmekä arvosta tarpeeksi elämän perusasioita! Terveys, onnellisuus, haaveiden toteutuminen ja se että kaikki järjestyy jotenkin, otetaan itsestäänselvyytenä. Mutta mitä jos hitto vie ei järjestykään, joka päivä on selviytymistä ja sopeutumista, eikä asiaan voi vaikuttaa.   Elämä voi muuttua silmän räpäyksessä, niin kuin esim itsellenikin kävi. Kaikki oli kunnossa, mutta kuitenkin se satula liukui hevosen kyljelle (vaikka oli kiristetty), ja tottakai mun piti pirullisesti lentää takaperin niskoilleni maneesin seinän terävään reunaan. Seuraavana hetkenä makasin maassa halvaantuneena ilman että kädet tai jalat liikkui, ja toivoin vaan että hermostunut hevonen talloisi mua... Tietty olin yksin, enkä edes voinut soittaa apua, eikä kukaan kuullut avun huutojani. Niskassa vähän tuntui, mutta tässä...
7 kommenttia
Lue lisää

Rakkaudesta lajiin, ja muita pettymyksiä

Viikonloppuna oli GP-finaalit Laaksolla, ja kyllä oli niin siistiä seurata esteratsastusta taas kentän laidalla! Mä niin rakastan sitä lajia, ei siitä vaan yli pääse. Taisi olla kolmannet Laakson kisat mulle katsomon puolelta tänä kesänä. Meinaan vielä käydä syksyllä katsomassa kisaratoja, ja elää sitä kisafiilistä ratsastajien kautta. Kyllähän se välillä pistää ketuttamaan, kun ironista kyllä olin juuri pari päivää ennen vammautumistani tehnyt diiliä uudesta kisakaverista, muutenkin käynyt ympäri Suomea kokeilemassa hevosia pitkin kesää... Ja uuden kilpakumppanin kanssa oli jo suunnitelmia.    Talveksi vaihdan sitten sisään jääkiekko-katsomon puolelle :D ihan siitä syystä, että mua hirvittää miten pärjään pidempiä aikoja ulkona talvella, kun mulla ei ole ala-rajoissa tuntoa... Se tästä nyt vielä puuttuis, että palelluttaisin jalkani.     Mutta vielä kerran, kyllä on ollut kiva taas pyöriä hevosten parissa, ja syksyksi on suunnitteilla lisää kentän laidalla h...
4 kommenttia
Lue lisää