Siirry pääsisältöön

In joy and sorrow


Kuluneen viikon oon pyrkinyt hyödyntämään ainakin satakymmenen prosenttisesti! Keskiviikkona olis edessä se käsien hermosiirreleikkaus, ja kolme viikkoa kädet kipsissä.
   Viikkoon on mahtunut 2 fysioterapia-käyntiä, 1 pvä sairaalassa nielun tähystyksessä ja TT-kuvauksissa, loput ajasta oonkin ollut viihteellä!
    Tiistaina vietettiin isä-tytär laatuaikaa, käytiin leffassa katsomassa vihdoinkin Fast and Furious 7! Diggaillaan molemmat räjähtävästä toiminnasta ja tehokkaista autoista, joten meillä oli tosi kivaa. Keskiviikkona olikin sitten vuorossa Tavastian keikka, ja Tuska pre party, jossa soitti Lost Society ja Battle Beast. Keikkaa fiilistelin broidin kanssa. Vihdoinkin päästiin yhdessä viihteelle, oltiinkin jo koko kevät sitä suunniteltu.
     Perjantaina hemmottelin itseäni ja kävin kosmetologilla. Illalla äiti tuli kylään <3 ei oltukaan nähty yli viikkoon... Oon kyllä niin onnekas kun on niin ihana ja rakastava perhe! Ei oo mitään mitä ei toistemme eteen tehtäis... Perheen tuki ja turva on mulle niin tärkee juttu, niin ilossa kun surussa.
    Viikonloppuna oltiin mun kummeilla kylässä, valmistujaisillallisella. Ilta oli lämmin ja aurinkoinen, täydellinen kesäilta hyvässä seurassa. Sunnuntai olikin sitten tosi harmaa ja sateinen, kävin taas leffassa!  Käytiin katsomassa Spy, joka oli tosi hauska! Saatiin Essin kanssa nauraa ihan hulluna! Jatko-osaa odotellessa...
    Nyt on sitten kerätty runsaasti voimia keskiviikon koitokseen, käsileikkaukseen... Jos kaikki menee suunnitellusti, mulla on kädet kipsissä seuraavat 3 viikkoa. Toivottavasti on kaiken sen vaivan arvoista! Bring it on, I'm ready.

Kommentit

  1. Hoppas allt går bra! Din blogg är tankeväckande och har en så otroligt positiv vibb, har många gånger tänkt på dig, din kämparanda är avundsvärd! Mamma hälsar också, you go girl! //Satu

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Asumispalveluyksiköt vs. oma Avustajarinki!

  Miksi muutin pois asumispalveluyksiköstä? Tässä tulee mun tarina lyhyesti . Vammauduin lokakuussa 2014 lentäessäni hevosen selästä suoraan niskoilleni maneesin seinän reunaan, jolloin neliraajahalvaannuin heti sillä sekunnilla kun C-5 nikama pamahti rikki ja pirstaloitui selkäytimeen. Olin ensin reilun kuukauden teho-osastolla Töölön sairaalassa, ihan mahtavien tehohoitajien käsissä ja mua kuntoutettiin jo siinä vaiheessa eri tavoin siihen, että pystyisin irtautumaan hengityskoneesta. Omat keuhkot alkoivat jo toimia sen verran että pystyin siirtymään muuhun kuntouttavaan osastohoitoon, ensin Töölössä ja sitten sieltä Synapsiaan selkäydinvammaosastolle, jossa asuin melkein kokonaiset puoli vuotta. Yhteensä sairaala-, ja laitoskuntoutuksessa asumista kertyi noin kahdeksan kuukautta, joka on aika pitkä aika pois "kotioloista". Jäin vammautumisen jälkeen ihan "tyhjän päälle" asumisen suhteen, enkä todellakaan tiennyt miten tulisin pärjäämään missään. Minulle ja läheis...

Arvostan!

Kirjoitan blogissani vähän milloin mistäkin mulle tärkeistä asioista, ja nyt meinaan taas tarttua yhteen mua kiinnostavaan aiheeseen...   Nimittäin, kaikki on yleensä melkein liian hyvin, emmekä arvosta tarpeeksi elämän perusasioita! Terveys, onnellisuus, haaveiden toteutuminen ja se että kaikki järjestyy jotenkin, otetaan itsestäänselvyytenä. Mutta mitä jos hitto vie ei järjestykään, joka päivä on selviytymistä ja sopeutumista, eikä asiaan voi vaikuttaa.   Elämä voi muuttua silmän räpäyksessä, niin kuin esim itsellenikin kävi. Kaikki oli kunnossa, mutta kuitenkin se satula liukui hevosen kyljelle (vaikka oli kiristetty), ja tottakai mun piti pirullisesti lentää takaperin niskoilleni maneesin seinän terävään reunaan. Seuraavana hetkenä makasin maassa halvaantuneena ilman että kädet tai jalat liikkui, ja toivoin vaan että hermostunut hevonen talloisi mua... Tietty olin yksin, enkä edes voinut soittaa apua, eikä kukaan kuullut avun huutojani. Niskassa vähän tuntui, mutta tässä...

Rakkaudesta lajiin, ja muita pettymyksiä

Viikonloppuna oli GP-finaalit Laaksolla, ja kyllä oli niin siistiä seurata esteratsastusta taas kentän laidalla! Mä niin rakastan sitä lajia, ei siitä vaan yli pääse. Taisi olla kolmannet Laakson kisat mulle katsomon puolelta tänä kesänä. Meinaan vielä käydä syksyllä katsomassa kisaratoja, ja elää sitä kisafiilistä ratsastajien kautta. Kyllähän se välillä pistää ketuttamaan, kun ironista kyllä olin juuri pari päivää ennen vammautumistani tehnyt diiliä uudesta kisakaverista, muutenkin käynyt ympäri Suomea kokeilemassa hevosia pitkin kesää... Ja uuden kilpakumppanin kanssa oli jo suunnitelmia.    Talveksi vaihdan sitten sisään jääkiekko-katsomon puolelle :D ihan siitä syystä, että mua hirvittää miten pärjään pidempiä aikoja ulkona talvella, kun mulla ei ole ala-rajoissa tuntoa... Se tästä nyt vielä puuttuis, että palelluttaisin jalkani.     Mutta vielä kerran, kyllä on ollut kiva taas pyöriä hevosten parissa, ja syksyksi on suunnitteilla lisää kentän laidalla h...