Useissa tapauksissa ne rajoitteet on jossain ihan muualla, kuin siellä päässä. Pää kyllä tekisi ihan mitä vain, mutta kroppa ei anna tehdä. Jos fyysinen puoli ei vaan pelitä, rajoitteet ovat jossain muualla kuin siellä päässä. Päättäväiselläkään mielellä ei jaksa mitään, jos kivut ja väsymys ottavat vallan.
Nostan hattua kaikille kohtalotovereille, jotka pakertavat elämäänsä aktiivisesti eteenpäin, vaikka joka ilta jo miettii, että "mitenköhän jaksan taas läpi huomisen?".
""Edellisessä elämässäni" ei paljonkaan näkynyt kalenterissa peruuntumisia, vaan eteenpäin mentiin sata lasissa. Oon joutunut opettelemaan olemaan itselleni armollisempi, vammani myötä... Huonoina päivinä ei tarvitse tehdä päiväästä täydellistä suoritusta, vaan saa myös pysähtyä lepäämään. Tämän oppiminen on ollut mulle vaikeinta tähän asti elämässä, enkä enää ehkä joka kerta itke, jos joudun perumaan esim päivän treenit. Asioiden peruminen oli alkuun henkisesti todella rankkaa, kun ei ole sellaiseen tottunut. Mutta koska kroppa ei aina pysty, vaikka pää haluaisi mennä ja tehdä, se ei kuitenkin ole luovuttamista. Tiedän että täältä vielä noustaan vahvempana, ja sitten taas mennään 110% vahvuudella.
Kuntoutus on sujunut kuitenkin hyvin, voimaa ja tasapainoa tuli niin paljon lisää, että hämmästelin sitä itsekin. Itsestä johtuvat takapakit vaan vie mieltä välillä matalaksi, mutta ne on tästä lähtien sallittuja. Vaikka kyllä musta jo tuntuisi siltä, että takapakit alkaisi tässä jo riittämään...
Parempia aikoja odotellessa, muistaen kuitenkin että elämä on tässä ja nyt, eikä kaikista siisteistä jutuista haluaisi jäädä paitsi. Otetaan vastaan jokainen päivä, niin kuin se meille annetaan, ja yritetään käyttää se niin kuin parhaimmaksi siinä hetkessä nähdään.
Ja ennen kuin tämä teksti karkaa liian uskonnolliseksi löpinäksi, tähän loppuun vielä päätelmä;
Rajoitteet ei oo kiinni omasta päästä, ne vaan on perseestä.
Sorry all my worldwide readers, I really needed to write this one in finnish this time.
Kiitos, löysin blogisi kun serkkusi jakoi Facebookissa. Ei ole yhtä "rajoittava" tilanne kuin sinulla. Minulla toimii raajat mutta selkäydinvamma tekee myös usein rajoitteita vaikka mieli kuinka haluaisi kiivetä hyppiä pomppia... jos pompin... niin seurauksena on tajunnanhämärtymisiä ja usein ambulanssilla matkaan päivystykseen. Niin vaikka pidän ajatuksesta että kaikkein pahin vamma on asennevamma ja rajoitteet on vain omasta päästä kiinni niin juu, ei semmoisena päivänä kyllä ole kun vaan on pakko maata selkäytimen rajoitteen takia. Tsemppiä sulle kovasti kuntoutukseen ja kiitos sun teksti oli todella realistisen kannustava!
VastaaPoistaKiitos, löysin blogisi kun serkkusi jakoi Facebookissa. Ei ole yhtä "rajoittava" tilanne kuin sinulla. Minulla toimii raajat mutta selkäydinvamma tekee myös usein rajoitteita vaikka mieli kuinka haluaisi kiivetä hyppiä pomppia... jos pompin... niin seurauksena on tajunnanhämärtymisiä ja usein ambulanssilla matkaan päivystykseen. Niin vaikka pidän ajatuksesta että kaikkein pahin vamma on asennevamma ja rajoitteet on vain omasta päästä kiinni niin juu, ei semmoisena päivänä kyllä ole kun vaan on pakko maata selkäytimen rajoitteen takia. Tsemppiä sulle kovasti kuntoutukseen ja kiitos sun teksti oli todella realistisen kannustava!
VastaaPoistaKiitos, löysin blogisi kun serkkusi jakoi Facebookissa. Ei ole yhtä "rajoittava" tilanne kuin sinulla. Minulla toimii raajat mutta selkäydinvamma tekee myös usein rajoitteita vaikka mieli kuinka haluaisi kiivetä hyppiä pomppia... jos pompin... niin seurauksena on tajunnanhämärtymisiä ja usein ambulanssilla matkaan päivystykseen. Niin vaikka pidän ajatuksesta että kaikkein pahin vamma on asennevamma ja rajoitteet on vain omasta päästä kiinni niin juu, ei semmoisena päivänä kyllä ole kun vaan on pakko maata selkäytimen rajoitteen takia. Tsemppiä sulle kovasti kuntoutukseen ja kiitos sun teksti oli todella realistisen kannustava!
VastaaPoistaKiitos, tsemppiä sinullekin!
PoistaHei, törmäsin blogiisi kohta pari vuotta sitten, kun itse oli pudonnut hevosen selästä ja loukannut itseni. Halusin vain tulla sanomaan, että olet aina silloin tällöin mielessäni ja toivon hurjasti tsemppiä ja voimia, niin kliseeltä kuin se kuulostaakin. On niin hirvittävän epäreilua, että sinulle kävi elämässäsi noin. Ymmärrän niin hyvin, että tuollaiset "rajoitteet ovat vain päässäsi" -lausahdukset, joita ihmiset isommin ajattelematta töksäyttävät, ottavat päähän. Samoin kuin että "onneksi ei käynyt vielä pahemmin". Tuollaiset onnettomuuden ovat niin perseestä kuin olla ja voi ja täydellisen huonoa tuuria. Toivon että jostain löydät voimia kulkea päivästä päivään ja löytää iloa ja valoa, vaikka se vaikeata olisikin. Olen itse suunnattoman kiitollinen siitä, että pääsin vähällä ja olen toipunut. Hyvää kevättä Sinulle!
VastaaPoistaKiitos, jotenkin se elämä vaan kuitenkin kantaa eteenpäin tässäkin tapauksessa. Hienoa että olet toipunut , turvallisia ratsastushetkiä jatkossa!
Poista