Siirry pääsisältöön

You're gonna get what's coming!

Everything is temporary. Everything you have going on in your life right now is meant to last just for a while. Good or bad, nothing's gonna last forever. Life is so freaking fragile. One second you can see your future ahead of you, thinking that what is yet to come is clear and obvious, although one move can change it all for good. Embrace everything you have right now, because it can all change in a heartbeat. That's how fragile we are, no matter how badass someone can seem to be, in the end we're just flesh and bone. If your normal life seems miserable to you, but you have your health, oh, you don't know have lucky you really are! You can do anything as long as you are fit and healthy.

It has been a couple of years since the last time I shared any thoughts here with you. The reason is that 2017 was a really rough year for me and 2018 was in a way the year I just wanted the storm to pass. The only thing is that I don't know if the worst time of my life now is finally over, or what the hell is yet to come. But maybe I wouldn't even wanna know, and I kind of have learned to live in the moment the past few years. The sad thing is I don't dare to make any plans for the future, because I don't want to disappoint myself. But I'm trying to move on, I really want to, more than anything else in this world right now.

Sometimes I really wonder what I've done before in my life to deserve all this shit I've been through. Then I see a tombstone in my mind and remember again how much more damage I could have caused. I don't even know why I'm writing about this like everything would be my own damn fault. But in a way it is, because all this is the outcome of all my choices I've made in my life so far.

Everything is temporary. Nine years ago I was pretty sure I would work with horses, people and sports for the rest of my life. I would follow my dreams like I've always done, and chase them until I would be where I wanted to be. Next summer it will be seven years since I've even been to a barn (yes, this is very chocking)! If someone would have told me years ago that before I turn 30 everything would be this different, I would have laughed and told them "Yeah, right. Not in a million years". But here I am; from chasing dreams to despretly hoping for a "somekind of normal life". I'm so freaking tired of setbacks, I want to get back on the fast lane again, but seriously any kind of a good road would work for me right now.

2018 I made a bold move and found a new little path to work myself forward through. I became a music-journalist, writing rock- and metal news and articles. It happened pretty naturally, because metal music has always been very important to me throughout the years, so it was fun to take a step forward and find out where that path would take me with Kaaoszine. As I look at this choice right now, it seems like I've learned a lot, and it's completely up to me and mostly my health what I can or cannot do with my future life.


To be continued...

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Asumispalveluyksiköt vs. oma Avustajarinki!

  Miksi muutin pois asumispalveluyksiköstä? Tässä tulee mun tarina lyhyesti . Vammauduin lokakuussa 2014 lentäessäni hevosen selästä suoraan niskoilleni maneesin seinän reunaan, jolloin neliraajahalvaannuin heti sillä sekunnilla kun C-5 nikama pamahti rikki ja pirstaloitui selkäytimeen. Olin ensin reilun kuukauden teho-osastolla Töölön sairaalassa, ihan mahtavien tehohoitajien käsissä ja mua kuntoutettiin jo siinä vaiheessa eri tavoin siihen, että pystyisin irtautumaan hengityskoneesta. Omat keuhkot alkoivat jo toimia sen verran että pystyin siirtymään muuhun kuntouttavaan osastohoitoon, ensin Töölössä ja sitten sieltä Synapsiaan selkäydinvammaosastolle, jossa asuin melkein kokonaiset puoli vuotta. Yhteensä sairaala-, ja laitoskuntoutuksessa asumista kertyi noin kahdeksan kuukautta, joka on aika pitkä aika pois "kotioloista". Jäin vammautumisen jälkeen ihan "tyhjän päälle" asumisen suhteen, enkä todellakaan tiennyt miten tulisin pärjäämään missään. Minulle ja läheis...

Arvostan!

Kirjoitan blogissani vähän milloin mistäkin mulle tärkeistä asioista, ja nyt meinaan taas tarttua yhteen mua kiinnostavaan aiheeseen...   Nimittäin, kaikki on yleensä melkein liian hyvin, emmekä arvosta tarpeeksi elämän perusasioita! Terveys, onnellisuus, haaveiden toteutuminen ja se että kaikki järjestyy jotenkin, otetaan itsestäänselvyytenä. Mutta mitä jos hitto vie ei järjestykään, joka päivä on selviytymistä ja sopeutumista, eikä asiaan voi vaikuttaa.   Elämä voi muuttua silmän räpäyksessä, niin kuin esim itsellenikin kävi. Kaikki oli kunnossa, mutta kuitenkin se satula liukui hevosen kyljelle (vaikka oli kiristetty), ja tottakai mun piti pirullisesti lentää takaperin niskoilleni maneesin seinän terävään reunaan. Seuraavana hetkenä makasin maassa halvaantuneena ilman että kädet tai jalat liikkui, ja toivoin vaan että hermostunut hevonen talloisi mua... Tietty olin yksin, enkä edes voinut soittaa apua, eikä kukaan kuullut avun huutojani. Niskassa vähän tuntui, mutta tässä...

Rakkaudesta lajiin, ja muita pettymyksiä

Viikonloppuna oli GP-finaalit Laaksolla, ja kyllä oli niin siistiä seurata esteratsastusta taas kentän laidalla! Mä niin rakastan sitä lajia, ei siitä vaan yli pääse. Taisi olla kolmannet Laakson kisat mulle katsomon puolelta tänä kesänä. Meinaan vielä käydä syksyllä katsomassa kisaratoja, ja elää sitä kisafiilistä ratsastajien kautta. Kyllähän se välillä pistää ketuttamaan, kun ironista kyllä olin juuri pari päivää ennen vammautumistani tehnyt diiliä uudesta kisakaverista, muutenkin käynyt ympäri Suomea kokeilemassa hevosia pitkin kesää... Ja uuden kilpakumppanin kanssa oli jo suunnitelmia.    Talveksi vaihdan sitten sisään jääkiekko-katsomon puolelle :D ihan siitä syystä, että mua hirvittää miten pärjään pidempiä aikoja ulkona talvella, kun mulla ei ole ala-rajoissa tuntoa... Se tästä nyt vielä puuttuis, että palelluttaisin jalkani.     Mutta vielä kerran, kyllä on ollut kiva taas pyöriä hevosten parissa, ja syksyksi on suunnitteilla lisää kentän laidalla h...