Siirry pääsisältöön

300 bad, 65 good

This year has been a real rollercoaster for me. But I must admit that I enjoyed more the Tommy Lee drum-kit rollercoaster in 2015, when Mötley Crue played their last show in Helsinki. My rollercoaster wasn't that cool, and it lasted way too long.

During this year I've been in and out of hospitals, faced fears and felt miserable. From time to time I've been a human wreck, capable of doing nothing. It's been a day-by-day battle, and waiting for the storm to pass. After the accident in 2014, this year has definitely been the second shittiest (SO FAR, like Homer Simpson would say. Yes I could quote someone else, but i prefer Homer).

Thanks to my dear friends and family, I've had some fun too! I could say that the amount of shit you are going through, you need to at least double that with loud music and laughter. That's in my Survival guide.
I don't really know what people in their 20's or 30's should do, but I sure miss working. I'm still hopeful, that I could work a bit next year.  So no more bad surprises, please! I want my life to be something else too, not only a human test about how much shit you can take.

If I told you my year of 2017 was 300 days of shit ,and 65 days of feeling better, would you believe me? I don't know if you do, and it doesn't  really matter, but it's close to the truth.

So dear Santa, all I want for Christmas, is some spirit (and don't get me wrong, not talking about alcohol) .Some spirit to get me going through Christmas and further too, like 300 awesome days in 2018. It's not like I'm asking for a miracle. Oh stop there, it's exactly what I'm asking. So I guess it's up to my "good friend" Fate to decide, once again.

But whatever happens, I'll keep the music loud and "party on", if I must do it in this fuxxing chair, so be it.

And last but not least, let me do some calculus about how many bands I've seen during the year. *takes a 2 hour break to do the math*
And it adds up! 13 awesome bands! Let's see if I can do better next year, let's keep filling this heavy heart, with heavy metal. It's been the best antidote so far!

They say that bad times won't last forever, but knowing that the rest of my life's always gonna be living on the battle zone , is not that encouraging. It's like leaning into hell, but holding onto a rope , pulling myself up once in a while.  Well, that sounded like I'm going to the gallows, but maybe someone got the point. I want to believe that something good is still on the way, but I'm sceptical though.

Whoever you are reading this, be safe, and have a heavy x-mas (or a light boring one, if you choose to :).

-N

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Asumispalveluyksiköt vs. oma Avustajarinki!

  Miksi muutin pois asumispalveluyksiköstä? Tässä tulee mun tarina lyhyesti . Vammauduin lokakuussa 2014 lentäessäni hevosen selästä suoraan niskoilleni maneesin seinän reunaan, jolloin neliraajahalvaannuin heti sillä sekunnilla kun C-5 nikama pamahti rikki ja pirstaloitui selkäytimeen. Olin ensin reilun kuukauden teho-osastolla Töölön sairaalassa, ihan mahtavien tehohoitajien käsissä ja mua kuntoutettiin jo siinä vaiheessa eri tavoin siihen, että pystyisin irtautumaan hengityskoneesta. Omat keuhkot alkoivat jo toimia sen verran että pystyin siirtymään muuhun kuntouttavaan osastohoitoon, ensin Töölössä ja sitten sieltä Synapsiaan selkäydinvammaosastolle, jossa asuin melkein kokonaiset puoli vuotta. Yhteensä sairaala-, ja laitoskuntoutuksessa asumista kertyi noin kahdeksan kuukautta, joka on aika pitkä aika pois "kotioloista". Jäin vammautumisen jälkeen ihan "tyhjän päälle" asumisen suhteen, enkä todellakaan tiennyt miten tulisin pärjäämään missään. Minulle ja läheis...

Arvostan!

Kirjoitan blogissani vähän milloin mistäkin mulle tärkeistä asioista, ja nyt meinaan taas tarttua yhteen mua kiinnostavaan aiheeseen...   Nimittäin, kaikki on yleensä melkein liian hyvin, emmekä arvosta tarpeeksi elämän perusasioita! Terveys, onnellisuus, haaveiden toteutuminen ja se että kaikki järjestyy jotenkin, otetaan itsestäänselvyytenä. Mutta mitä jos hitto vie ei järjestykään, joka päivä on selviytymistä ja sopeutumista, eikä asiaan voi vaikuttaa.   Elämä voi muuttua silmän räpäyksessä, niin kuin esim itsellenikin kävi. Kaikki oli kunnossa, mutta kuitenkin se satula liukui hevosen kyljelle (vaikka oli kiristetty), ja tottakai mun piti pirullisesti lentää takaperin niskoilleni maneesin seinän terävään reunaan. Seuraavana hetkenä makasin maassa halvaantuneena ilman että kädet tai jalat liikkui, ja toivoin vaan että hermostunut hevonen talloisi mua... Tietty olin yksin, enkä edes voinut soittaa apua, eikä kukaan kuullut avun huutojani. Niskassa vähän tuntui, mutta tässä...

Rakkaudesta lajiin, ja muita pettymyksiä

Viikonloppuna oli GP-finaalit Laaksolla, ja kyllä oli niin siistiä seurata esteratsastusta taas kentän laidalla! Mä niin rakastan sitä lajia, ei siitä vaan yli pääse. Taisi olla kolmannet Laakson kisat mulle katsomon puolelta tänä kesänä. Meinaan vielä käydä syksyllä katsomassa kisaratoja, ja elää sitä kisafiilistä ratsastajien kautta. Kyllähän se välillä pistää ketuttamaan, kun ironista kyllä olin juuri pari päivää ennen vammautumistani tehnyt diiliä uudesta kisakaverista, muutenkin käynyt ympäri Suomea kokeilemassa hevosia pitkin kesää... Ja uuden kilpakumppanin kanssa oli jo suunnitelmia.    Talveksi vaihdan sitten sisään jääkiekko-katsomon puolelle :D ihan siitä syystä, että mua hirvittää miten pärjään pidempiä aikoja ulkona talvella, kun mulla ei ole ala-rajoissa tuntoa... Se tästä nyt vielä puuttuis, että palelluttaisin jalkani.     Mutta vielä kerran, kyllä on ollut kiva taas pyöriä hevosten parissa, ja syksyksi on suunnitteilla lisää kentän laidalla h...