Siirry pääsisältöön

Goals


 

Life-goals in general are a huge part of our own identity, and makes life worth living. Trying to stride towards something you have the passion for, makes the journey even more exciting. It can be almost anything, but it's often related with a deep passion.
  Even after a terrible accident and living a life that's hell of a mess, I can still feel some sparks of passion for things that I lost, and think back differently on my achivements. The difference is now that I'm more proud and grateful of my accomplishments. I can think back and tell myself like "You did those things even when you were the only Person who believed in yourself, and now you showed them". I was brave, and I need to be braver than ever now. I used to know what I wanted, stubborn as hell, and did exactly what I wanted. It’s ironic, but I thought back then, that there were loooots of time to make things happen... But let me tell you something, there isn’t... In a  blink of an eye, this can all be over... . The day will come when you'll realize it's too late, so keep the engine running while you can.
   Because my life made an u-turn before I turned 25, I now, almost 2 years after that, still have a bit of a hard time to see what future could bring me. Many obvious life-goals are everything else than obvious right now. I have survived a battle, but still I have a battlefield ahead of me. . My goals aren't that big right now, I don't have an 5 or 10 year plan, as many people in my age does have. I just hope I'm doing well, and could enjoy life as much as possible. Getting as much strenght back as I can, and work with something cool would be the best thing to happen! But let's see how that will work out.
      But don’t get me wrong, I really would like to make plans for the future, but after everything that’s been going on, I have some trust issues with Future, and I consider we really still need to talk. Until then, I have to stick to ”day by day” and ”go with the flow”, which is perfectly fine right now.
       Last but not least I want to share with You some genious words here by Corey Taylor:  

                             ”Life owes you nothing, you owe yourself EVERYTHING ”.   So true.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Asumispalveluyksiköt vs. oma Avustajarinki!

  Miksi muutin pois asumispalveluyksiköstä? Tässä tulee mun tarina lyhyesti . Vammauduin lokakuussa 2014 lentäessäni hevosen selästä suoraan niskoilleni maneesin seinän reunaan, jolloin neliraajahalvaannuin heti sillä sekunnilla kun C-5 nikama pamahti rikki ja pirstaloitui selkäytimeen. Olin ensin reilun kuukauden teho-osastolla Töölön sairaalassa, ihan mahtavien tehohoitajien käsissä ja mua kuntoutettiin jo siinä vaiheessa eri tavoin siihen, että pystyisin irtautumaan hengityskoneesta. Omat keuhkot alkoivat jo toimia sen verran että pystyin siirtymään muuhun kuntouttavaan osastohoitoon, ensin Töölössä ja sitten sieltä Synapsiaan selkäydinvammaosastolle, jossa asuin melkein kokonaiset puoli vuotta. Yhteensä sairaala-, ja laitoskuntoutuksessa asumista kertyi noin kahdeksan kuukautta, joka on aika pitkä aika pois "kotioloista". Jäin vammautumisen jälkeen ihan "tyhjän päälle" asumisen suhteen, enkä todellakaan tiennyt miten tulisin pärjäämään missään. Minulle ja läheis...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Arvostan!

Kirjoitan blogissani vähän milloin mistäkin mulle tärkeistä asioista, ja nyt meinaan taas tarttua yhteen mua kiinnostavaan aiheeseen...   Nimittäin, kaikki on yleensä melkein liian hyvin, emmekä arvosta tarpeeksi elämän perusasioita! Terveys, onnellisuus, haaveiden toteutuminen ja se että kaikki järjestyy jotenkin, otetaan itsestäänselvyytenä. Mutta mitä jos hitto vie ei järjestykään, joka päivä on selviytymistä ja sopeutumista, eikä asiaan voi vaikuttaa.   Elämä voi muuttua silmän räpäyksessä, niin kuin esim itsellenikin kävi. Kaikki oli kunnossa, mutta kuitenkin se satula liukui hevosen kyljelle (vaikka oli kiristetty), ja tottakai mun piti pirullisesti lentää takaperin niskoilleni maneesin seinän terävään reunaan. Seuraavana hetkenä makasin maassa halvaantuneena ilman että kädet tai jalat liikkui, ja toivoin vaan että hermostunut hevonen talloisi mua... Tietty olin yksin, enkä edes voinut soittaa apua, eikä kukaan kuullut avun huutojani. Niskassa vähän tuntui, mutta tässä...
7 kommenttia
Lue lisää

Rakkaudesta lajiin, ja muita pettymyksiä

Viikonloppuna oli GP-finaalit Laaksolla, ja kyllä oli niin siistiä seurata esteratsastusta taas kentän laidalla! Mä niin rakastan sitä lajia, ei siitä vaan yli pääse. Taisi olla kolmannet Laakson kisat mulle katsomon puolelta tänä kesänä. Meinaan vielä käydä syksyllä katsomassa kisaratoja, ja elää sitä kisafiilistä ratsastajien kautta. Kyllähän se välillä pistää ketuttamaan, kun ironista kyllä olin juuri pari päivää ennen vammautumistani tehnyt diiliä uudesta kisakaverista, muutenkin käynyt ympäri Suomea kokeilemassa hevosia pitkin kesää... Ja uuden kilpakumppanin kanssa oli jo suunnitelmia.    Talveksi vaihdan sitten sisään jääkiekko-katsomon puolelle :D ihan siitä syystä, että mua hirvittää miten pärjään pidempiä aikoja ulkona talvella, kun mulla ei ole ala-rajoissa tuntoa... Se tästä nyt vielä puuttuis, että palelluttaisin jalkani.     Mutta vielä kerran, kyllä on ollut kiva taas pyöriä hevosten parissa, ja syksyksi on suunnitteilla lisää kentän laidalla h...
4 kommenttia
Lue lisää