"Rajoitteet on sun omassa päässä". Tämä sanonta on yksi typerimmistä, jonka olen kuullut. Seuraavaksi aion kertoa että miksi olen sitä mieltä. Useissa tapauksissa ne rajoitteet on jossain ihan muualla, kuin siellä päässä. Pää kyllä tekisi ihan mitä vain, mutta kroppa ei anna tehdä. Jos fyysinen puoli ei vaan pelitä, rajoitteet ovat jossain muualla kuin siellä päässä. Päättäväiselläkään mielellä ei jaksa mitään, jos kivut ja väsymys ottavat vallan.  Nostan hattua kaikille kohtalotovereille, jotka pakertavat elämäänsä aktiivisesti eteenpäin, vaikka joka ilta jo miettii, että "mitenköhän jaksan taas läpi huomisen?".  ""Edellisessä elämässäni" ei paljonkaan näkynyt kalenterissa peruuntumisia, vaan eteenpäin mentiin sata lasissa. Oon joutunut opettelemaan olemaan itselleni armollisempi, vammani myötä... Huonoina päivinä ei tarvitse tehdä päiväästä täydellistä suoritusta, vaan saa myös pysähtyä lepäämään. Tämän oppiminen on ollut mulle vaik...

I'm starting to realize that two years after an accident like this, and a injury like mine, I'm still sore and broken. Maybe not that much on the outside, but inside my body is aching. My body is not co-operating with the mind, that would like to do everything. And by everything, I really mean that. There is a world out there to experience, but I'm missing out on most of it. Two years has gone, doing mostly nothing but trying to recover. I miss everything I had, the best job in the world, that was taken away from me, way too soon. Life is nothing compared to what it was, and I just have to live with that. I can say that I had it all, and I lost it all. Building up something else instead is the real battle. But after learning to breath and speak again, I might be strong enough to overcome my battles. 2016 brought me strenght and balance, but also pain and insomnia. A couple of years ago I would never have guessed, insomnia could ever bother me, but wrong I was. It's ...